Tiedote 16.9.2020

 Syksyinen tervehdys asukkaille (ja omaisille)

 

 

 Poikkeusajat jatkuvat. Epidemian leviäminen riskiryhmien asumispalveluyksiköissä on edelleen merkittävä riski ja Covid-19-infektion tiedetään olevan vaarallinen erityisesti mm. iäkkäille ihmisille. Tämän vuoksi STM suosittelee, että ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköiden asiakastiloihin pääsy rajataan edelleen pääsääntöisesti yksikön henkilökuntaan. Henkilökunta käyttää suunenäsuojaimia asukkaita suojatakseen.  Hieno on, että Veteraanitalo on edelleen koronasta vapaa yksikkö.

 

Uusimpien Keusoten ohjeiden mukaan läheisiään voi tavata entiseen tapaan Tapaamistuvassa tai pihalla, kunhan vierailijalla on koko vierailun ajan maski (niitä saa hoitajilta). Niille asukkaille, jotka eivät terveydellisistä tms. syitä voi tavata omaistaan Tapaamistuvassa tai ulkona, järjestetään mahdollisuus vierailuun asunnossa kerran viikossa. Kaikista vierailuista tulee aina sopia etukäteen hoitajien kanssa ja vierailijan tulee olla täysin terve. Vieraita voi olla samaan aikaan enintään kaksi ja suositeltu vierailun kesto on 15-60 minuuttia. Myös turvaväliä suositellaan pidettäväksi, etenkin muihin asukkaisiin ja henkilökuntaan. Mutta uutta ohjeessa on sen verran, että jos vierailija käyttää kirurgista suu-nenäsuojainta ja toteuttaa hyvää käsihygieniaa voi läheistään halata tai pitää kädestä.

 

Asunnoissa ei siis saa vieläkään käydä, vaikka omaisilla omia avaimia onkin. Ja edelleen suojaamattomat ulkopuoliset kontaktit johtavat kahden viikon karanteeniin. Poliklinikka tai muut tutkimuskäynnit pyritään järjestämään siten, että saattajana oleva hoitaja huolehtii ja varmistaa, että kaikki tapaamiset taksia myöden on suojattuja ja näin karanteeneja pystytään välttämään.

 

Keusoten asiakkaiden lääkäripalvelut siirtyvät Mehiläiselle syksyn aikana (Keusote järjestää tämän palvelun ja on sen kilpailuttanut kesän aikana).  Asiasta järjestään erillinen omaisten tiedotustilaisuus (tämän kirjeen liitteenä on erillinen selvitys asiasta niille, joita asia koskee.)

 

Jos tautitilanne sallii, järjestetään syksyn aikana omaistenillat Hyrian Kauppalankadun tiloissa. Kutsu on tämän kirjeen liitteenä. Mutta se voidaanko illat toteuttaa edes turvavälein ja maskein, sekä käsihygieniasta huolehtien selviää vasta lähempänä ajankohtaa. Ehdotan vaihtoehtoisena tapana myös Teams- sovelluksen kautta pidettävää omaisten iltaa, johon kannattaa ehdottomasti ilmoittautua, jos siihen on mahdollisuus.

 

Vakituisen henkilökunnan määrä on syyskuun alusta noussut, sillä sijaisena jo pidempään työskennellyt Phi siirtyi vakituiseksi työntekijäksi. Hän on lähihoitaja ja työskentelee Oprissa ja Onnelassa. Henkilökunta kehui Phin tapaa tehdä työtä ja hänestä sain hyvää palautetta myös omaisilta, joten oli helppoa tehdä tämä vakinaistamispäätös.  Kuulenkin mielelläni teidän palautteita myös meidän työntekijöistä. Antakaa ihmeessä kehuja tai moitteita, niin osaan valita henkilökuntaa, joka on teidän mieleenne. Erityisen tärkeää tämä on, kun taloon tulee uusia työntekijöitä. Olemmekin ottaneet käyttöön kuukauden kehu käytännön. Tämän vuoden aikana työntekijät ovat jo kehuneet toisiaan hurjasti ja Kuukauden Kehuja ovat jo saaneet neuvonnan Marita, hoitaja Annu, hoitaja Heli, sairaanhoitaja Taija ja hoitaja Tiina. Ilmiantakaa ihmeessä myös näitä hyviä tyyppejä ja kehukaa kun siihen on aihetta.

 

Olkaa yhteydessä, jos teillä on mitä tahansa mielessä – myös hoitajat välittävät viestejänne eteenpäin.

 

 

Teidän, Eeva

puh. 020 7751 420, eeva.pyhalammi@veteraanitalo.fi

 

ps. Hyödyntäkää Tapaamistupaa aktiivisesti erityisesti nyt syysilmojen lähestyessä

ja käykää tykkäämässä Hyvinkään Veteraanitalosta Facebookissa,

niin pääsette seuraamaan mitä talossa tapahtuu.